IV

Kaukana nykyisyydestä,
kun Nimda oli vielä yksi

Mikä oli "Nimda"?

Eräänä päivänä, yhtenä niistä ensimmäisistä, hän kuuli tuon nimen ja mietti näin.

Mielen isän Athin lahja maailman olennoille.

Lahja, joka murtaisi viimeiset kahleet, joilla jumalat ja enkelit olivat heidät sitoneet.


Niin houkutteleva. Houkutuksista ei tuolloin ollut ketään vielä rankaistu.


Täynnä mahdollisuuksia. Sanaa "mahdollisuus" ei tuohon aikaan vielä edes ollut.


Kanohi Nimda.


Mitä jos se olisi meidän?

Ja tuolloin, juuri ennen kuin heidän tiensä lopullisesti erkanivat,

He yhteistuumin päättivät käydä matkaan ja etsiä Nimdan.


Niin julkeita varkaita he olivat.