V

Kaukana nykyisyydestä,
kun tarinat saivat alkunsa

Kaikki tahtoivat Nimdan.

Sillä kukapa ei haluaisi olla vapaa?

Sokeina, sokeina, taisteli koko maailma Nimdasta.

Ja näin Nimda vangitsi koko maailman.


Kuninkaat, palkka-armeijoineen

Kuningattaret, lukemattomine alamaisineen

Huijarit, kieroine aatteineen

Piispat, seurakuntineen

Sotilaat, miekkoineen ja keihäineen

Ja Ritarit, mielessään yhtenäisyys ja velvollisuus.


Kaikki marssivat Mielen isän nimeen,

Vaan oliko kukaan heistä todella hurskas?



Kaiken tuon keskellä,

Epätoivon hetkellä,

Ritari teki päätöksensä.

Tuo Ritari, vastoin monien tahtoa, toimi kuten ääni hänen sielussaan sanoi.

Ja tuona päivänä hänen teränsä puhuivat, ja muuttivat kaiken kulun.

Yhdestä tuli kuusi. Kuusi erkaantui toisistaan, Athin nimeen.


Ja kuten kukaan muukaan, eivät Varkaat saavuttaneet Nimdaa.


Ja pian tämän jälkeen,

Syystä kuninkaan, yhden heistä ensimmäisistä,

Sillä juuri tälle julma enkeli oli opettanut hierarkian käsitteen,

Kuten Nimdakin oli haljennut kuudeksi,

Myös heidän tiensä erkanivat.

Mutta toisin kuin Nimdan kappaleet,

He eivät enää koskaan näkisi toisiaan.