VII
Kaukana nykyisyydestä,
kaukaisella saarella
Terän kohde oli kuitenkin nopeampi, ja oli tiessään kauan ennen kuin miekka osui paikkaan, jossa tämä oli juuri seissyt. Tätä nimittäin ajoi voima, joka oli aivan yhtä vahva kuin miekan kantajan.
Mustan haarniskan niistä raoista, joita kanohin silmikoksi olisi voinut kutsua, pursusi ulos paksua savua, jonka paino sai sen valumaan vuolaana virtana kohti lattiaa. Metallinen peto oli raivoissaan tunkeilijan julkeudesta.
Jostain tämän takaa kuului ääni. "Soisin sinun viimein uskovan, olen isä Athin asialla."
"Enää koskaan eivät pakanat kajoa Mielen isän kasvoihin", kaikui hurjistunut jyrinä haarniskan sisältä.
"Muistat varmasti yhä sen päivän kun kunniasi sinulta vietiin", tunkeilija maanitteli. "Minä olin siellä. Pienenä ja mitättömänä, mutta läsnä yhtä kaikki. Ja minä tahdon jotain muuta kuin yksikään muista tämän pelin nappuloista.
"Ei ole Nimdan kohtalo ikuisesti kylmetä näissä hautaholveissa. Päinvastoin, Nimda on ainoa voima tässä maailmassa joka siihen henkien ja enkelten jättämät viat – puutteet! – kykenee korjaamaan."
"Herjaat herraamme", ritari, Nimdan vartija, vastasi kääntyen ympäri.
"Isä Ath on ainoa tässä maailmassa johon voimme luottaa. Miksi hän olisi antanut meille vapautemme, jos emme kokeilisi sitä? Miksi uteliaisuutemme, jos emme tyydyttäisi sitä? Miksi kasvonsa, jos emme käyttäisi niitä? Nimda on meitä, Mielen isän lapsia varten. Ath ko relthe Nimda."
Viekkaan varkaan sanat herättivät jotain vuosien taistojen turruttaman ritarin sisimmässä.
"Voin tarjota sinulle uuden tarkoituksen, ja kohtalon, josta saat itse päättää. Minä tahdon sinut mukaan matkalleni. Näkemään, mistä maailmassamme on todella kyse."