X
Kaukana nykyisyydestä,
kun ovi aukesi
Metallinen kehys seisoi keskellä kappelia. Riimut kiersivät sen karmeja, valuivat maahan asti, kiertyivät itseensä ja kutsuivat toismaailmallisia voimia. Kosmoksen humina peitti alleen ulkona pauhaavan sateen.
Sadeviitan kantaja seisoi sen edessä ja näki toivon. Oliko Nimdan avulla tosiaan mahdollista luoda uusi maailma? Murtaa ajan, avaruuden ja mielen kahleet? Määrittää uudestaan yhtenäisyys, velvollisuus ja kohtalo? Tuoda takaisin kuolleet ja tehdä paratiisista totta? Hän avasi nyrkkinsä ja katseli sirua, joka kantoi Zeetan nimeä.
Silmäkulmastaan hän näki matoralaisen huoneen nurkassa. Tämä pälyili häntä epäileväisenä huppunsa alta, ehkä jopa mustasukkaisena.
Huoneen toisessa kulmassa, kenties matoralaista tarkkaillen, seisoi valtava haarniska, jota olisi hyvin voinut luulla tyhjäksi.
Kolmannessa sijaitsi pöytä, jolle oli sidottu olento, jonka kaltaista hän ei ollut koskaan ennen tätä päivää nähnyt. Vitivalkeasta kanohista kasvoi paksu nippu pikimustia nauhoja, kuin siveltimen harjaksia, jotka kiemurtelivat ja hapuilivat otetta köysistä, joilla se oli vangittu.
Matoran kääntyi pois ja asteli ulos huoneesta.
Heidän työnsä lähestyi päätöstään. Enää joitain viikkoja, korkeintaan kuukausi tai pari. Mutta ei mikään aika olisi liian pitkä.